Sovellukset liiketoimintasi tueksi

Osaava suunnittelutiimimme luo sovelluksia, jotka auttavat kehittämään liiketoimintaasi. Softamme ratkaisevat käytännön ongelmia esimerkiksi myynnissä, rekrytoinnissa, tilausten käsittelyssä sekä henkilöstön kehittämisessä.

Uuden käyttöönotto on helpompaa kuin vanhassa pysyminen. Codaliassa ydinosaamiseemme kuuluu helposti käytettävien sovellusten luominen. Toteutamme ohjelmistot tarvittaessa selainpohjaisina, jolloin niitä ei tarvitse erikseen ladata ja niitä voi käyttää joustavasti eri päätelaitteilta.

Tehdään sinunkin liiketoiminnastasi kannattavampaa, mukavampaa ja tehokkaampaa. Tarvitaan vain toimiva softa.

Telenia

Tarve Telenialle lähti käytännön soittotyötä tekevien havainnoista. Perinteisin menetelmin kylmäsoittamiseen kuluvasta ajasta suuri osa menee taulukkolaskelmaohjelmien työkirjojen päivittämiseen ja muuhun hallinnointiin. Telenia on ohjelmisto, joka vapauttaa soittotyöläisen aikaa itse soittamiseen, kun kontaktilistan hallinnoiminen käy helposti muutamalla napin painalluksella.

Tutustu Teleniaan

Uraluotain

Uraluotain kehitettiin työkaluksi uraohjaukseen, henkilöstön kehityksen tueksi sekä rekrytoijan parhaaksi ystäväksi. Ammattitaitoisen psykologin kanssa yhteistyössä tehty ohjelma tarjoaa helpon tavan hahmottaa, miten yksilön kannattaa kehittää työuraansa.

Tutustu Uraluotaimeen

Easybond

Easybond yhdistää tapahtumien ja tilaisuuksien, kuten messujen tms. kävijät, esittelijät, vieraat jne toisiinsa.

Tiedustele lisää!

Räätälöidyt softat

Luomme käyttöösi sovellukset, jotka tehostavat yrityksesi työskentelyä. Huomaat pian, että uuteen siirtyminen käy helpommin kuin vanhassa pysyminen. Minkä liiketoimintasi haasteen ratkaisemme juuri sinulle räätälöidyllä softalla?

Kerro ideastasi